Siellä ei juotu sangriaa, eikä tanssittu kukkalei kaulalla heiluen. Mutta siellä naurettiin kovaa ja hengitettiin syvästi. Siellä tehtiin veikeitä lämmittelyliikkeitä ja hytkytettiin koko keho liikkeelle.
Siellä kuunneltiin taijin liikesarjojen sisällä Suomen vinkeitä versioita papukaijasta ja gasellista, punatulkkuja ja vuohia. Siellä hengitettiin kalliota, pilviä, mäntyjä, koivuja ja mustikanvarpuja. Tehtiin taijita nurmikolla isojen puiden alla, metsässä, kallioilla.
Siellä nukuttiin kuin pienet possut, syvää ja levollista unta. Lyhyitä päiväunia, makoisia yöunia. Välillä syötiin hyvin ja maukkaasti kunnon ruokaa. Syvä rentous, johon keho putoaa fyysisen rääkin, taijin ja rentoutumisen jälkeen, on voimakkaasti parantava.
Pää rauhottui, mieli löysi kotiin. Tuuli putsasi pölyt aivoista, turhat ikirallia juoksevat ajatukset lähtivät tuulen mukana, ja antoivat tilaa alitajunnalle. Siellä ne ratkaisut asuvat. Kun muut äänet hiljenevät, kuulee ja näkee paremmin sisälleen. Ihan sieluun ja sydämeen asti.
Taijileiri Kustavissa. Tutut hymyilevät kasvot treeneissä ja ruokapöydässä. Lupa olla ja keskittyä kehoon, mieleen, oman elämän järjestämiseen – voiman tason nostamiseen. Elinvoiman buustaamista, fyysisen ja henkisen voiman ravistelua hereille.
Tänä kesänä taijileiri oli lyhyt, viikonloppu. Mutta silti tapahtui sama kuin aina leirin jälkeen; autonrattiin tarttuvat eri ihmisen kädet. Lapsiperheen arjen katkaiseminen näin tuntuu kertakaikkiaan luksukselta. Olo on kuin kolmen viikon Bahaman reissun jälkeen, vaikka ollaan koko ajan oltu Suomen ilmatilassa. Ah ja voih, ensi kesänä taas Kustavin Bahamalle!
– Susanna