Tajin kautta olen oppinut ymmärtämään, kuinka suuri merkitys onkaan oman ryhmän voimalla. Oma harjoitus-ryhmämme on pieni, mutta hyvin merkityksellinen. Silti juuri sopiva ja oikea. Juuri ne oikeat ihmiset lähelläni. Juuri me kaikki yhdessä, muodostamme meidät. Juuri me olemme me.
Kun astun saliin, kumarran kunnioituksesta jo ovella. Näen samalla jo saliin kokoontuneet ihmiset, tutut kasvot, minun ryhmäni – ja tunnen suurta yhteenkuuluvaisuutta. Koen jo ovella, että jaamme tänään yhdessä jotain sellaista, mitä ei voi saada eikä saavuttaa missään muualla. Fyysistä voimaa, mielen hiljentymistä, energiakentän vahvistumista. Energiakentän voimakkuuden tunnen varsinkin silloin, kun olen jostain syystä joutunut astumaan saliin vähän myöhässä, kun harjoitus on jo alkanut. Sen aistii, näkee ja tuntee ja kestää hetken, ennen kuin sen sisään pääsee pujahtamaan – on uudestaan taas osa ryhmää ja liukuu yhtenä osana ryhmän energiassa. Itselleni ryhmän ja harjoituksen merkitys kiteytyy sanoihin: yhdessä jaettu ikivanha viisaus, hiljaisuus yhdessä, toinen toistemme kunnioittaminen, hyväntahtoisuus ja elämän merkityksen oivaltaminen. Sen, miksi olemme täällä. Mikä on oma tarkoituksemme ja tehtävämme täällä maailmassa.
Ryhmän merkitys ja voima konkretisoitui eilen, kun kokoonnuimme viettämään Taiji Bai’ Oun ensimmäistä vuosipäivää yhdessä. Pidimme harjoituksen poikkeuksellisesti toisessa ”omassa paikassamme” ja kokoonnuimme ensin ulkona, kymmenien lyhtyjen ympyröimänä. Tunnelma puiden alla, jossa ryhmäni odotti hiljaisuudessa, oli taianomainen. Pimeässä, hiljaisuudessa yhdessä koettu Taiji-harjoitus, tuuli ihollani ja tuulen ääni korvissani. Tuulikellojen kilkatus ja tuulen humina. Tuuli, joka pureutui läpi vaatteiden. Keho ja mieli silti lämpimänä pysyen. Koska koimme sen kaiken yhdessä.
Hitaasti hiljaisuudessa kävelimme sisään, riisuuduimme omista talvivaatteistamme ja istuimme odottamaan teeseremonian alkua. Hiljaisuudessa. Pöydällä kiemurteli luonnon lehtiä ja kuivattuja punaisia lehtien murusia. Lukuisat kynttilät ja tuikut valaisivat huoneen. Erityisesti teeseremoniaa varten suunnitellut teekupit odottivat edessämme. Hiljaisuudessa kuuntelimme teen valmistumista. Miten se hitaasti ensin kaadettiin kannuihin, kauhallinen kerrallaan kannuun loristen. Hiljaisuudessa tee tarjoiltiin ensin opettajalle, sitten kahteen teemukiin yhtäaikaa kaataen. Hiljaisuudessa aistini avautuivat. Teen kaatamisesta kuulunut lorina, teen tuoksu, maku ja mukin tuntuma kädessä – eikä mitään muuta. Hiljaisuus. Yhdessä. Ryhmässä. Hetki oli pyhä.
Yhdessä koettu hetki. Ryhmän voima. Hiljaisuus. Kaukana muu maailman häly. Me yhdessä.
– Anne S.